Elämän vetoketju

Ihana ja kuulas Sunnuntai. Matot on ulkona tuulettumassa, poika tuhisee päiväunilla ja koiramme on kääriytyneenä viereeni. Mieheni kerää voimia myös rentoutumalla lähelläni. On turvallinen ja hyvä olla. Tässä me olemme juuri siinä mihin kuulumme-yhdessä-.

Eilen oli päivä jota olimme odottaneet. Pieni taistelijamme sai nimen. Läheisemme olivat saapuneet juhlistamaan hetkeä kanssamme. Päivä oli suuri ja tunteita täynnä. Päällimäisenä oli suuri kiitollisuus. Seisoimme rakkaidemme edessä, minulla pieni nyyttimme kainalossa ja minä nojauduin mieheeni. Sydämemme löi samaa tahtia ja kyyneleet vierähteli poskillamme. Mielessäni soi laulun sanat: Tähän saakka on tultu Hänen armostaan, huomisesta en vielä mä tiedä, kyllä Jumala huolen pitää omistaan, vieköön Hän minne tahtonee viedä. Niin pieneksi sitä itsensä koki ,mutta samalla niin suureksi sen tunteen, kun selviää jostakin sellaisessa, joka on ravistanut koko elämää. Rakkauden aalto löi yllämme ja sydämessä raikui kiitoshuuto elämälle joka on edessä. Se oli elämäni pienin suuri hetki.

Arki alkaa taas suuren Juhlan alta. Ensi viikolla on jälleen sairaanhoitajan, kuntoutusohjaajan, lääkärin kanssa kohtaamisia. Poikamme vaikuttaa hieman tukkoiselta. Äitinä sitä heti huolestuu ja huolehtii , jotta olo ei pääsisi pahentumaan. Flunssa olisi nyt niin liikaa meidän elämään. Kumpa Luoja varjelisi pöpöiltä. Suureksi iloksi eilen ystäväni käväisi luonamme opettamassa kantoliinan käyttöä. Se oli niin suuri helpotus elämään joka joskus tuntuu vain junnaavan paikallaan kun huolehtii pojasta.....ehkä liikaakin;) Nyt saamme päivät olla yhdessä kuin kenguru. Kahvinkeitto, pölyjen pyyhkiminen, pyykkien laitto on mukavempaa kun sen saa tehdä yhdessä. Iso kiitos vielä sinulle ystäväni, joka toit kantoliinan elämäämme:)

Ystäväni kanssa keskustellessa elämästä ja kokemuksista kuvasi hän sydänleikkauksen arpea sanoilla elämän vetoketju. Voisiko osuvammin sanoa. Kun katsoin poikaani ja hänen arpea rinnassa, on se todella sanan mukaisesti elämän vetoketju. Ilman arpea emme olisi tässä. Sen alla on elämän rumpu joka soi nyt voimakkaammin. Vaikka edessä on vielä paljon, niin kuitenkin se kaikki on hyvää ,joka auttaa meitä olemaan yhdessä. Olkoon elämän vetoketju merkkinä hänelle ja meille siitä, jotta taistellen yhdessä voimme kivunkin kestää. Soikoon elämän rumpu yhä voimakkaammin.

Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko haasteineen. Suokoon Luoja, jotta viikko saisi olla hyvä. En uskalla enää edes ajatella kuin hetken kerrallaan. Toisaalta askel askeleelta on turvallisempaa astella kuin ottaa suuria hyppyjä tuntemattomaan. Elämä on tässä ja nyt, ja se riittää. Kiitos kaunis vielä jokaiselle, jotka muistivat meitä suuren juhlan alla. Kauniit sanat, halaukset, viestit, muistamiset ja vain läsnäolo hiveli sieluamme. Yksin sitä olisi vajaa mutta yhdessä sitä kokee kuuluvansa suurempaan. Ja se suuruus saa jaksamaan silloin kun itse on heikoilla. Elämä on kokonaisuus ja iloitsen siitä jotta se on niin kaunis.

 Ystäväni lauloi tämän laulun poikamme juhlassa. Kiitos sinulle!

Vaikka astut maailmalla,
liikut aina sydämeni alla.
Ja kun kastut säällä sateisella,
sinut kuivaan höyhenvaatteella.

Vaikka vieraiden maiden teillä
kuljet paljain jaloin pientareilla,
sinut suojassa sinisiipein
kannan kivikoiden poikki viimein.

Keinu kehto korkealla,
lepää lintu pieni laulamalla.

Olet täällä luonani, olen täällä luonasi.
Meillä täällä on vähän aikaa
toisillemme elämästä antaa.

Olet täällä luonani, olen täällä luonasi.
Meillä täällä on vähän aikaa
toisiamme rakastaa. (Eeva Paavilainen/Laura Malmivaara)