Takapakki

Kuusi päivää kotosalla oli touhukasta aikaa. Maitopulloja siellä ja täällä. Harsoja ovenkahvoissa, vaippoja tyynyn alla, sukka keskellä sohvaa parittomana ja wc:n roskiksessa tuoksuna kuin tuore sinappipatruuna olisi räjähtänyt.

Melko pian kun pääsimme kotiin pikkumies ilmoitti jotta mahassa murina tekee kipeää. Illat ja yöt kuljimme vuorotellen mieheni kanssa pitkin olohuonetta. Välillä lauloimme, välillä itkimme yhdessä, välillä pääsi iso nauru kun tilanne oli niin epätoivoinen. Olin yhteydessä osastolle jossa poikaa hoidetaan ja koliikin piikkiin murheet laitettiin. Toisaalta se helpottikin. Oli helpompi kohdistaa turhautuminen koliikille se kesti kovan kritiikkini. On muuten hauskaa miten sitä keksii keinoja itkun vaimentamiseksi. Otin välillä hyppy askelia, välillä menin ankkakävelyä, välillä laahustin, hytkyin, nyökytin, nokin, marssin, keinuin mutta spagaatti ei oikein onnistunut:)

Tilanne kuitenkin kehittyi ja itku alkoi kohdistumaan pulautuksineen syömiseen. Siitä soitettuani osastolle kokeilimme uutta maitomerkkiä, mutta tilanne vain paheni. Ei siis auttanut muu kuin kääriä mussukka villapukuun ja mennä sairaalaan. Kävelin kopan kanssa niin ylpeänä ovesta sisään ja teki mieli jokaista vetää hihasta ja sanoa jotta: katsohan minun poika:) Askeleet kuitenkin hieman hidastuivat kun teho-osaston ovet lähentyi. Mieleen tuli kuin kuvina ne sadat kerrat kun oven aukaisee, niin se tietää aina pitkää matkaa niiden sisällä. Mietin vielä hetken jotta karkaanko ja kirjoitan lapun luukulle: palaan huomenna asiaan. Omien tunteiden edelle kuitenkin menee mussukan terveys ja niinpä painoin ovikelloa.

Nyt mussukka on tutussa sairaalasängyssä saturaatiomittari jalassa. Pulssi lyö seurantataululla ja huone on tutun kliininen. Pieni nenänpää näkyy peiton alta, siellähän mussukka on nukkunut enemmän kuin omassa sängyssään. Kun tuli lähdön aika iski totuus kasvoille. Siis minä joudun jälleen jättämään sinut siihen. Suunnitelmana on seurata mistä voimakkaat pulautukset sekä masukivut johtunee. Ennen emme voi mussukkaa kotio ottaa takaisin kun perusasiat on kunnossa. Kumpa se olisi vain maito-allergiaa tai joku pienen pieni pöpö joka lähtee ihan pienen pienellä lääkekuurilla.

Pakkanen paukkuu ulkona ja me hytistiin takaisin kylmään autoon. Takapenkillä tyhjä kantokopan telakka ja kotona eteisessä vaunut joissa tuoksui ihana vauva. Nyt on aika jälleen olla hetki erossa jotta arki olisi helpompaa yhdessä. Ei kai siihen ikinä totu kun silittää pientä päätä ja sanoo jotta nähdään myöhemmin. Huoneeseen jää vieras henkilö jolle luovutat osan sydäntäsi.

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

Patjaksensa parahin matto levitellään,
Peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
Itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

Vahtikoira vartio uskollisna meitä,
Kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme.